Saako pääministeri itkeä? - Marinin vaikea kausi pääministerinä
En oikein osaa nähdä, että jos pääministeri pyöräyttää kyyneleen tai pari, että se tekisi tästä jotenkin pääministerinä, johtajana tai ihmisenä huonomman; kykenemättömän toimimaan tehtävässä. Jokainen ihminen itkee vaikka muuta väittäisi. Ellei sitten ole jotenkin viallinen; psykopaatti, sosiopaatti tai muutoin mieleltään vaurioitunut ja kykenemätön tunteisiin.
Ihminen itkee monista asioista. Ei itkussa ole mitään pahaa mutta mielenliikkeistä huolimatta tietty asema edellyttää, että pystyy tekemään kuitenkin tunnekuohuista riippumatta rationaalisia päätöksiä. Toistaiseksi pääministeri ei ole sinänsä muuta osoittanut (päätöksistä toki voidaan olla montaa mieltä).
En pidä Marinista persoonana monestakaan syystä mutta tunteiden osoittaminen ei ole yksi niistä. Toisaalta on pakko sanoa, että jos Marin vielä Suomen Natoon vie niin kyllä hattua täytyy nostaa. Marin on silloin osoittanut jämerämpää valtiomies taitoa vaikeissa tilanteissa enemmän kuin moni aiempi ikämies, jotka ovat pääministerinä istuneet. Marinin kaudelle on varmasti osunut monta tapahtumaa, jotka laajuudessaan sekä vakavuudessaan tekee Marinin pääministeri kaudesta yhden muistettavimmista.
En edelleenkään ole samaa mieltä Marinin politiikan pääsuuntaviivoista mm. Ilmastopolitiikan suhteen. Päätöksentekoon on kuitenkin mahtunut paljon muutakin. Euroopassa on jälleen sota, joka on käytännössä murtanut Suomen historiallisen kansainvälisen ja kansallisen turvallisuuspolitiikan kulmakiven; sotilaallisen liittoutumattomuuden. Suomi on arvaamattoman naapurin vieressä. Jossa on toki ollut koko historiansa, monelle riskienhallinnan ammattilaiselle tai sotilaalle, turvallisuuspolitiikan asiantuntijalle sekä historioitsijalle ei monikaan asia ole tullut suurena yllätyksenä. Siis, että Venäjä on voimapolitiikkaa harjoittava valtio, joka ei kaihda puuttumista suvereenien maiden asioihin. Sen vuoksi Suomessa keskustellaan vakavasti sotilasliitto Natoon liittymisestä. Itse olen toki ollut sotilaallisen liittoutumisen kannalla jo vuosikymmeniä. Koska olen nähnyt, että Venäjä ei ole muuttunut mihinkään ja yksin on halju olla suurvalta armeijaa vastaan. Venäjä tanssiparina, ei olisi sodassa niitä helpoimpia johtuen tavastaan sumeilematta hyökätä myös siviilejä vastaan, suuresti näin poiketa länsimaiden tavasta sotia.
Marinin kausi onkin täynnä toinen toistaan suurempia kriisejä. Korona oli kriisi johon Suomi ei todellisuudessa ollutkaan niin hyvin varautunut mitä oltiin ajateltu. Päätöksenteossa tehtiin virheitä ja osin hidasteltiin. Vastuut eivät kriisissä jakautuneet niin kuin, olisi voinut ajatella ja tämä rampautti vakavasti päätöksentekoa. Poikkeustilalaki otettiin käyttöön ja Suomessa eristettiin ensimmäistä kertaa koko maakunta. Rajujen päätösten puolesta puhuu uhan tuntemattomuus. Alussa ei ollut tietoa miten vakavasta viruksesta on kyse. Onneksi uhka ei lopulta ollut niin suuri ja vakava kuin aluksi pelättiin. Joka tapauksessa Korona paljasti puutteet niin suomalaisessa lainsäädännössä kuin kriisi johtamisessa. Nämä toivon mukaan käydään lävitse ja tehdään lainsäädäntöön tarvittavat muutokset. Seuraavalla kerralla biologinen uhka saattaa olla monta kertaluokkaa vakavampi ja silloin johtamisen ongelmat sekä vastuunjaoissa epäonnistuminen maksaa henkiä.
Marinin hallituskausi ei ole velanoton suhteen ollut ongelmaton. Hallitus on pitänyt kiinni hallitusneuvotteluiden päätöksistä vaikka ympärillä oleva maailma ja tilanne on muuttunut. Tämä osoittaa huonoa arvostelukykyä ja johtamista sekä ennen kaikkea huonoa vastuun kantoa muustakin kuin ilmastosta.
Sanotaan, että velka veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. Suomi on vaikeasti velkaantunut ja Suomella ei ole tällä hetkellä minkäänlaista suunnitelmaa miten velkaantumis- kierre katkaistaan ja miten sitä velkaantumista aletaan hoitamaan. Kestävä velkataso on myös kriisien kannalta olennainen asia. Kriiseissä kun tulot voivat laskea jyrkästi ja menot vastaavasti nousta. Tällä hetkellä ei Suomessa ole mitään sellaista kriisiä, joka estäisi hakemasta pidemmän aikavälin kestäviä ratkaisuja velkaantumiseen suhteen. Menoja pitäisi kyetä priorisoimaan.
Mielestäni Marin on varmasti omien kykyjensä sekä kokemuksensa rajoissa onnistunut vaikeassa tilanteissa kohtuullisesti. Paremminkin olisi totta kai voinut mennä ja opiksi otettavaa on paljon. Itkeköön minun puolestani kunhan hommat hoituu ja Suomi saadaan Naton jäseneksi, jonne matka näkyy vievän.
Ei koskaan enää yksin
Suomi varmasti pärjäisi kohtuullisesti Venäjää vastaan sodassa, joka voi olla lähempänä kuin moni uskoo tai näkee. Se pärjääminen tarkoittaa kuitenkin kuolleita suomalaisia sotilaita ja siviilejä. Tuhottuja kaupunkeja ja koteja. Se tarkoittaa monessa mielessä myös tuhottua tulevaisuutta monen sukupolven ajaksi. Tämä on koettu Suomessa ensin talvisodassa ja melkein heti perään jatkosodassa. Moni veteraani on sanonut, että "ei koskaan enää yksin". Suomi kävi talvisodan muutamia tuhansia vapaaehtoisia lukuun ottamatta yksin. Vaikka oli hienoa, että saimme vapaaehtoisia niin koko sodan kulun ja lopputuloksen kannalta sillä ei ollut merkitystä. Jatkosodassa Suomi liittoutui sotilaallisesti sen ajan, hetken ja tilanteen mukaan ainoalla mahdollisella tavalla. Ilman tuota liittoutumista, en tiedä olisiko Suomea enää ollut muuta kuin muistoissa. Olisimme varmasti pyrkineen itsenäistymään uudelleen Neuvostoliiton hajottua. Matka nykyiseen hyvinvointiin olisi kuitenkin ollut pitkä sekä raskas.
Tulevaisuutta on luonnollisesti vaikea ennustaa. Vaihtoehtoista historiaakaan ei ole. Emme voi nähdä mihin sotilaallinen liittoutuminen tai liittoutumattomuus meidät vie. Itse olen asian suhteen kuitenkin pragmaattinen ja näen, että koska Nato maahan ei ole koko sen olemassa olon aikana hyökätty niin pelote (mm. Baltian maiden kohdalla, jotka ovat pieniä ja sotilaallisesti heikkoja maita) on ollut riittävä ja toimiva. Suomeenkaan ei ole toki Naton historian olemassaolon aikana hyökätty. Onko se ollut tuuria vai onko Suomen puolustusvoimat ollut riittävä pelote? Varmaankin kumpaakin. Huomioitavaa on, että Ukrainaankaan ei oltu ennen helmikuuta hyökätty. Ukraina on Suomeen nähden monella mittarilla verrattuna suuri maa. Väestö kymmenkertainen ja pinta-alakin suurempi. Toki Suomella talous on paremmassa kunnossa ja puolustusvoimat paremmin varusteltu ja sotilaskoulutuskin on varmasti parempi. En kuitenkaan lähtisi riskeeraamaan asian kanssa. Riskin konkretisoituminen kun tarkoittaa niitä kuolleita sotilaita, siviilejä sekä tuhottuja kaupunkeja. Näen Suomen paikan Euroopan yhteisen puolustuksen ytimessä; Natossa. Jossa saamme varmasti jäsenmaksulle vastinetta myös rauhan aikana paremman tilannetiedon ja tiedustelun saralla. Erillisen sodan riski pienenee ja samassa suhteessa pienenee todennäköisyys kuolleille sotilaille ja siviileille sekä tuhotuille kaupungeilla. Haku vaiheessa Venäjä varmasti protestoi Suomen itsenäistymistä, jos näin voi sanoa. Suomi on ollut Venäjän etupiirissä ja Venäjälle sekä monelle suomalaiselle on sopinut hyvin se, että Venäjä voi tarpeen vaatiessa vaikuttaa Suomen politiikkaan. Odotan siis suuria uutisia toukokuun 16. Alkavalla viikolla.