Suomen outoakin oudompi työllisyyspolitiikka

Suomea vaivaa pitkittynyt työttömyys. Työttömyys maksaa yhteiskunnalle valtavia summia vuositasolla. Työllisyyteen ja työllistymiseen kannattaa siis panostaa. Suomella on tavoite 75% työllisyydestä. Tavoite on kunnianhimoinen kun mietitään keinoja joita tarvittiin, että saatiin työllisyys nostettua 72%:n.

Jos ei tavoite ole helppo niin luulisi, että silloin käännettäisiin kaikki mahdolliset kivet ja kannot. Helpotettaisiin työn vastaanottamista mm. pienentämällä kustannuksia joita aiheutuu työssä käymisestä. Liikkumiskustannukset ovat varmasti yksittäisistä kustannuksista suurin joita työntekijälle aiheutuu työssä käynnistä. Sen sijaan, että hallitus olisi pienentänyt liikkumisen kustannuksia se nosti niitä ja vieläpä aika reilusti. Tämä jos mikä on työllisyyden kannalta ongelmallista. Vaikutus on jopa negatiivinen. Paitsi, että auton omistaminen on työssäkäyvälle melkeinpä välttämättömyys, on sen pitäminen vakuutusten ja erilaisten maksujen kautta pienituloiselle jopa melkeinpä mahdotonta. Sen käyttämisestä joutuu maksamaan sitten vielä lisää auto- ja käyttövoimaverojen muodossa. Jotta ajaminen ei olisi liian halpaa niin polttoaineen hinnasta vero muodostaa leijonanosan. ALV näkyy myös lähestulkoon kaikessa liikkumisen hinnassa aina autokorjaamolla käymisestä ja sekä varaosista lähtien. 

Onko siis mikään ihme, että pitkien etäisyyksien maassa työnvastaanottaminen voi olla pienituloiselle jopa mahdotonta? Kyseessä on ns. kannustinloukku joka ei johdu todellakaan liian hyvästä sosiaaliturvasta tai työttömyysedusta vaan lähtökohtaisesti ja monesti liian matalista palkoista suhteessa tulonhankkimiskuluihin. 

On totta, että tiettyjä kuluja voi vähentää vuosiverotuksessa mutta näiden laskeminen etukäteen veroprosenttiin saattaa olla suhteellisen vaikeaa henkilölle joka tekee lyhyitä osa-aikaisuuksia (ns. pätkätöitä). Eivätkä nämä vähennykset parhaimmillaankaan kata niitä kuluja joita työssäkäynnistä aiheutuu. Ei osa-aikainen voi ostaa autoa lyhyttä työrupeamaa varten ja myydä sitä pois kun töitä ei enää ole. Töiden välillä kulut kuitenkin autosta juoksee mutta ne eivät ole sitä vähääkään vähennys kelpoisia. 

Rankaiseminenkin tilanteessa jossa ihmisen on taloudellisista syistä johtuen vaikea käydä töissä on jotenkin outoa. Eikä kaikki voi muuttaakaan jatkuvasti työnperässä. Kyllä tuollainen olisi varsinkin lasten mielenterveydelle vaikeaa jos vanhempi joutuisi muuttamaan työnperässä monta kertaa vuodessa ja lapselle ei muodostuisi juuria mihinkään. Isoissa kaupungeissa työtä on helpommin saatavilla mutta myös elämisen kustannukset ovat korkeammat ja yhteiskunta joutuukin tukemaan mm. monen asumista isossa kaupungissa asumistuen kautta. Pienituloinen onkin monesti tulonsiirtojen saaja vaikka kävisikin töissä. 

Tuo oli vain yksi esimerkki siitä miten vaikeasta kokonaisuudesta on kyse ja miten sitä oudoilla päätöksillä entisestään vaikeutetaan. Ilmastomuutos kun ei korjaannu työttömiä rankaisemalla tai tuomalla matalan elintason maista ihmisiä korkeamman elintason maihin matalapalkka-alojen työntekijöiksi, pitämään palkat tulevaisuudessakin matalina. 

Jokainen ajatteleva ihminen on varmasti siitä yhtä mieltä, että työn on oltava kannattavampaa yksilölle kuin kotona työttömänä makaaminen. Ratkaisut eivät tämän suhteen ole vain helppoja. Tai voihan ne ollakin jos sosiaaliturvan tasoa lasketaan tasolle joka ei vastaa lähellekään elämisen kustannuksia Suomessa. Tämä varmasti lisäisi rikollisuutta ja kuluja sitä kautta mutta silloin työntekeminen kannattaisi vaikka nälkä palkalla jos vain pystyy käymään töissä.. Hyvinvointi yhteiskunta käy kohti loppuaan ja tulevat sukupolvet tuskin pääsevät nauttimaan siitä samalla tavalla mitä nykyiset ja aiemmat. Suomella ja suomalaisilla taitaakin olla paluu arkeen edessä monessa mielessä.