"Winter Is Coming"

26.06.2022

Talvi on tulossa ja en tarkoita tällä sitä, että kesäkuussa alkaisi satamaan lunta, vaan tarkoitan talven tuomia negatiivisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia ja haasteita.

Suomen kohdalla talvi voidaan yhdistää pitkälti talouteen. Presidentti Niinistö mennä viikolla varoitti jälleen kerran valtionlainojen koroista. Koroista joista monet asiantuntija ovat olleet huolissaan mutta poliitikot eivät niinkään. Korot ovatkin lyhyessä ajassa nousseet pari prosenttia, joka tällä hetkellä tarkoittaa rahassa sitä, että vuonna 2026 eli hyvinkin pian, valtionlainojen korkomenoihin menee lähemmäs miljardi euroa enemmän mitä ollaan laskettu ja ajateltu. Tuo miljardi tulee tuottaa tai kerätä miten asia nyt ikinä halutaankin ilmaista. Tuo miljardi on kuitenkin noin 1,5% osuus valtion budjetista eli ei puhuta mistään merkityksettömästä summasta tai pikkurahasta.

Moni suomalainen on saanut elää hyvin pitkää hyvinvoinnin aikaa, eikä monellakaan ole tietoa vakavista lamoista tai talousvaikeuksista. Ajatellaan, että kun kansainvälisesti Suomesta puhutaan rikkaana valtiona, jossa koulutus sekä hyvinvointi on huippuluokkaa niin mitään ei oikeasti tarvitse tehdä. Asiat hoituvat itsestään ajan kanssa. Suomalaisia kuitenkin eläköityy hirvittäviä määriä alle 30 vuotiaina eikä tuota juurikaan nähdä ongelmana. Masennuskin on "uusi" kansantauti; sairaus, jonka hyvinvointivaltiossa eläminen on mahdollistanut.

Todellisuudessa Suomella ja suomalaisilla ei ole varaa tähän hyvinvointivaltioon, jossa elämme. Elämme vuositasolla miljardeittain velaksi. Meillä ei ole varaa paisuvaan julkiseen talouteen sekä hyvinvointialueisiin. Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaisiin palveluihin, koska ne rahoitetaan velkarahalla, siirtämällä tulevien sukupolvien omaisuutta nykyisten sukupolvien hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Menojen priorisointi olisi yksi keinoa lähteä ratkomaan ongelmaa mutta tähän ei ole ollut halua, koska kaikilla kivoilla asioilla saa vaaleissa ääniä.

Olen pitkään puhunut some ajasta, jossa päätöksentekijät pyrkivät miellyttämään kaikkia. Kohut nousevat pienestä ja saavat suhteettoman suuren mittaluokan nopeasti. Siinä missä aikoinaan purnattiin veroja, maksuja sekä leikkauksia paikallisen huoltoaseman kahvilassa, nyt tuo kaikki puretaan somessa huomattavasti suuremmalle yleisölle. Ääni on kova kun pitäisi jostain luopua ja loogisuutta sekä realismia on harvassa. Aikoinaan sanottiin, että neljän vuoden kaudesta kaksi ensimmäistä on sellaisia joissa voidaan odottaa päätöksentekokykyä ja kaksi viimeistä sellaisia joissa valmistaudutaan jo seuraaviin vaaleihin. Nykyään tuo seuraaviin vaaleihin valmistautuminen alkaa kun äänet on laskettu ja paikat lunastettu.

Talvi on tulossa ja suomalaisilta on kaikenlainen varautuminen tekemättä. Elämme kuin maailmanlopun edellä lisäämällä kulutusta ja palveluita. Vaatimalla jatkuvasti enemmän palkkaa ja palveluita. Miettimättä miten mikäkin kustannetaan. Opetus tulee näillä opeilla olemaan vielä todella kova ja kaikki eivät valitettavasti tule selviämään tulevista ajoista.

Kouluissa pitäisi alkaa opettaa vähemmän ideologiaa ja enemmän loogista sekä analyyttista ja rationaalista ajattelua sekä ennen kaikkea realismia. Se hyödyttäisi tulevissa ajoissa enemmän kuin se, että osaa täyttää kelan toimeentulohakemuksia ja odottaa täysihoitoa koti sohvalle. Meillä kaikilla on tässä ajassa paljon oikeuksia mutta vähän velvollisuuksia. En tiedä onko yhteiskunnan tasolla edes enää mahdollista saavuttaa sellaista ajatusten muutosta, että tulevia ongelmia alettaisiin ratkomaan rationaalisen etupainotteisesti? Vai onko kohtalona se, että suomalaiset jatkavat soittamista uppoavan Suomi nimisen laivan kannella, vajoten laivan mukana tummaan syvyyteen.

Ajatuksia politiikasta, politiikan vierestä sekä riskienhallinnasta
© 2021 Kaikki oikeudet pidätetään 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita